tiistai 19. heinäkuuta 2011

25 vuotta....

Olemme olleet naimisissa 25 vuotta, tämä "maaginen" numero täyttyi 5.7.2011. Vuosiin on mahtunut sekä iloja, suruja, rakkautta, paljon rakkautta, sairastumisia ja niistä toipumista, väärinkäsityksistä aiheutuneita murheita, anteeksiantojakin jokunen, vanhenemista, ymmärtämistä, suuttumista ja raivoakin, joustamista, suvaitsevaisuutta ja hassuja kommelluksiakin yms. Tätä listaa voisi jatkaa loppumattomiin. Olemme onnellisia siitä, että olemme "jaksaneet" toistemme kanssa näinkin pitkään. (en tiedä onko "jaksaminen" nyt kovinkaan oikea sana tässä tilanteessa...) Välillä oli mietteitä, varmaan molemmin puolin, että pitäisi irrottautua, lähteä pois, mikä lienee ollut syy, en muista enää. Mutta taitaa pitää paikkansa se, että "ei mies vaihtamalla parane". Sitä en tiedä, että paraneeko nainen vaihtamalla?


5.7. aamulla meitä odotti keittiön pöydällä iloinen yllätys. Mielettömän iso kimppu punaisia ruusuja, kuohuviinipullo ja siskoni lasten tekemä onnittelukortti. Siskoni ja hänen kolme lastaan olivat juuri silloin meillä vierailulla ja ihan sattumalta tulin edellisenä päivänä maininneeksi, että meillä olisi huomenna 25 v hääpäivä.
5 vuotias Onni poika kertoi, että heiltä meni IHAN MAHDOTTOMAN PITKÄÄN EILEN ILLALLA, kun he väsäsivät onnittelukorttia!!! Voi poika parkaa. Onni on muuten mahdottoman sanavalmis pikkumies....Ruusuja oli muuten 30 kappaletta.

Illemmalla läksimme kaikki syömään kaupungille, valitsimme Tampereen Siperiasta "Bella Roma" ravintolan. Ruokalista oli siellä runsas ja lapsillekin löytyi ihan nappiin sopivat ateriat.

Aterioinnin jälkeen lapset ihastelivat elokuvateatteri Plevnan tarjontaa. Juku, tohon MARATOONIIN kun pääsis....

Jouduimme menemään kahdella autolla, koska meitä oli kahdeksan henkilöä. Siskoni palatessa olimme katketa nauruun ja hän itsekin oli ihan hysterian partaalla. Yrittäessään väistää epämääräistä vaatemyttyä paluumatkalla Onkiniemen kaarteessa, mytty tarttui kuitenkin hänen autonsa takarenkaaseen. Hopeahääpäiväänsä viettävä mieheni sai sitten käydä irrottamassa mokoman.
"Riepuja ja Ruusuja", vai oliko se "Risuja ja Ruusuja"....

2 kommenttia:

  1. Hei ja olipa kiva lukea ja hauskaa on ollut:)olis kiva ollut olla mukana! Mutta joskus sittan!

    VastaaPoista
  2. Kyllä 25 vuoteen saa mahtumaan paljon. Ilot ja surut kuuluvat elämämään ja monesti ne kulkevat käsi kädessä. Tärkeintä avioliitossa on tahto. Tahdon voimalla jaksaa rakastaa myös huonoina hetkinä.
    Tuumiskelee Ulriikka

    VastaaPoista